Tää tarina on tosi,
tai niin kerrotaan.
Täs ei prinssit kosi,
Vaan nainen lahdataan

Tuo nainen oli Saara,
hän ol vapaa mieleltään
hält helpost aukes haara,
siit hänet tiedetään.

Siispä monet herrat
Saaran seuraan halusivat
ja niin monet kerrat
sen jälkeen katosivat.

Se ei Saaraa haitannut,
hän sitä tahtoi juuri.
Ei ketään koskaan kaivannut,
kuunes kävi huono tuuri.

Saapui mies, pyylevä, lyhenkinlainen
jonk kesyn kuoran alla eli peto vaanivainen.

Saaran sai hän lemmenpaulaan,
herrasmiehen elkeillään,
suudelmansa pitkin kaulaa,
ja mitä tekikään hän kielellään.

Reittä pitkin kävi reitti,
hivellen pimpin pintaa
sitten hyvästit hän heitti
ja suuteli viel rintaa.

Nyt on aivan onneton
Saaran sydän parka,
se on niin kokematon
tällaiseen liian arka!

Ja mitä mies tahtoikaan,
no siin ei mitään uutta,
jatkoi tyynesti vaan matkojaan
ei saanut Saara tilaisuuttaan.

Niinpä yönä erään lauantain,
hän hiipi miehen luokse
"Anna tämän kerran vain,
sit en enää perääs juokse"

Niinpä mies Saaraa niksautti,
Ja Saara otti suihin,
hän kyrväst palan nirskautti,
huus: et enää koske muihin!

Pystyssä sojotti kyrväntynkä,
verta vuosi valtoimenaan,
sen nuoli Saara miehen yltä,
ja alkoi pakenemaan.

Vaan äänet hurjan verityön,
joka kolkkaan kantautui,
keskeyttivät unet, yöt,
niinpä Saara antautui,
kun poliisit hänt vastaan oli tulleet.
ja kuulleet nämä teot julkeet.

Niinpä viikon päästä tästä,
Saara-neito hirtettiin,
kärsinyt ei häpeästä,
vaik hänet yksin jätettiin.

Vaan taru kertoo myöskin sen,
että keskiyöllä aina
Haamu Saara-neitosen
ulvoo lauantaina.

 

- Mona Amazona-